Koulutustoiminta

Kentälle treenaamaan tottista pääsee huhtikuun alusta lähtien

  • tiistaisin klo 9.00 – 21.00
  • sunnuntaisin klo 9.00 – 21.00

Ohjatut tottikset tauolla. Lisäinfoa jäsenten Facebook-ryhmässä.

Jäsenten jälkiharjoitukset ovat päättyneet vuodelta 2024.

Muhniemen kentän sijainti
Muhniementie 27, Kouvola (Muhniemi)

Kentän säännöt

  • Kenttä on tarkoitettu vain yhdistyksen jäsenille pois lukien valmistelevat harjoitukset (1-2 krt) kokeisiin ilmoittautuneille
  • Kenttä on tarkoitettu vain koirien koulutusta varten, ei koirien ulkoilutukseen eikä keskinäiseen leikkimiseen
  • Koirien rokotusten tulee olla kunnossa ja koiran tulee olla terve
  • Juoksunartun tullessa treeneihin tulee sillä olla juoksuhousut jalassa kentällä ollessa. Jos kentällä on samaan aikaan myös uroksia treenaamassa, tulee urosten voida treenata ennen narttua.
  • Koirat käytetään tarpeillaan ennen kentälle menoa. Jos vahinko sattuu, se korjataan pois
  • Kentällä olevan vesikaivon vuoksi, huolehdithan ettei koirasi merkkaa parkkialueen reunalle
  • Muista kerätä jätökset pois myös tien reunasta

Nosework-treenit

  • Treenejä järjestetään mahdollisuuksien mukaan.
  • Treeneistä ilmoitetaan aina jäsenten Facebook-ryhmässä
  • Mikäli sinulla on tiedossa hyvä treenipaikka, niin ota yhteyttä ja suunnitellaan sinne hyvä treeni. Treenipaikasta saat yhden aktiviteettipisteen.

Hyviä treenejä!